Baker, R. Tulevaisuuden seksielämä, 2000 (Sex in the Future, 1999)
Kirjan jokainen luku alkaa pienellä novellilla, jonka tapahtumille Baker
antaa biologiaan perustuvia, joskus hyvin yksinkertaistettuja ja ilmeisen
vääriäkin selityksiä. Teoksesta puuttuvat lähdeviittaukset ja asiahakemisto.
Blackmore, S. Meemit - kulttuurigeenit, 2000 (The Meme Machine, 1999)
Kirjaesittelystä: Meemit ovat kulttuurielementtejä, jotka leviävät ihmisestä
toiseen. Me olemme meemiemme, kulttuurigeeniemme tuotteita. Susan Blackmoren
kirja tutustuttaa meidät käsitteeseen "meemi". Tämä rohkea teos kyseenalaistaa
perinteisen käsityksen näkemyksen ihmisyydestä.
Suomentanut Osmo Saarinen.
Damasio, A. R. Descartesin virhe, 2001 (Descartes' Error, 1994)
Neurologi Antonio Damasio tarttuu René Descartesin esittämään ajatukseen
mielen ja kehon erillisyydestä. Tässä teoksessa hän selvittää moderniin
neurofysiologiseen tutkimukseen perustuvan aineiston, joka osoittaa, että
Descartes oli väärässä. Keho vaikuttaa mielen toimintaan ja ilman kehoa ei
ole mieltä. Descartesin virhe on neurofysiologian ja mielen tutkimuksen
klassikko, joka on käännetty kahdellekymmenelle kielelle. Damasio sai vuonna
2000 Suomen kulttuurirahaston Reenpää-palkinnon.
278 sivua, mv-kuvitus, suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Damasio, A. R. Tapahtumisen tunne, 2000 (The Feeling of What Happens, 1999)
Tietoisuuden synty on ihmisen suuria kysymyksiä. Viime vuosina tietoisuuden
tutkimus on saanut uusia ulottuvuksia. Tietoisuutta voidaan nyt tutkia
tieteellisesti. Kenties se voidaan jopa selittää. Aivokuvista nähdään, missä
tietoisuus syntyy ja mitkä aivojen alueet aiheuttavat tietoisuuden katkeamisen.
Tulokset pakottavat ajattelemaan perinteiset teoriat uudelleen.
Antonio Damasio on Iowan yliopistossa työskentelevä neurologi. Hän on
keskeisiä uuden tietoisuuteenkin liittyvän aivotutkimuksen hahmoja. Hän on
selvittänyt, miten aivovauriot vievät ihmiseltä kyvyn tuntea pelkoa, tunnistaa
kasvoja tai muistaa kuka hän on. Syvempien aivojen alueiden eli aivorungon
vauriot katkaisevat myös tietoisuuden. Niinpä tietoisuus ei ole aivojen uusi
ominaisuus, vaan ikivanha. Tietoisuus ei ole ihmisen erottava ominaisuus. Tässä
kirjassa Antonio Damasio esittää uuteen tutkimustietoon perustuvan tietoisuuden
teorian, joka yhdistää tunne-elämän fyysiset tapahtumat tietoisuuden syntyyn.
349 sivua, suomentanut Kimmo Pietiläinen.
deWaal, F. Hyväluontoinen, 1998 (Good Natured, 1996)
Tiede on ottamassa moraalisuuden filosofien käsistä. Tämä tapahtuu jo
teoreettisella tasolla ja eläintutkimuksessa tehdyissä tuoreissa töissä.
Uuden tutkimussuunnan nimi on evolutiopsykologia ja sen satunnaiset
erimielisyydet jäävät selvästi sen tieteellisten ansioiden varjoon. Alan
lähtökohta on, että evoluutio on välttämätön osa tyydyttävälle moraalisuuden
selitykselle. Ihmisen moraalitaju ulottuu kauas evoluution historiaan.
Hyväluontoinen osoittaa, että moraalisuuden merkkejä on apinoissa ja sen
perusteella moraalisuus sijoittuu tiukasti ihmisen parjatun luonteen ytimeen.
Moraalisuus ei ole tuore innovaatio tai ohut kerros. Se täyttää päässämme
olevan avaruuden osan, joka ulottuu toisiin ihmisiin, ja se on yhtä olennainen
luonteemme osa kuin taipumukset, joita se säätelee.
Frans de Waal on johtava kädellisten moraalisen käyttäytymisen tutkija, ja
tämä kirja on evolutiivisen psykologian perusteoksia.
323 sivua, mv-kuvitus, suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Harris, J. R. Kasvatuksen myytti, 1999 (The Nurture Assumption, 1998)
Miten paljon vanhempia voidaan kiitellä siitä, että heidän lapsistaan on tullut
mallikkaita ihmisiä - entä paljonko heitä pitäisi syyttää, jos lapsista
kehkeytyykin huonoluonteisia lurjuksia? Judith Harrisilla on tähän vastaus,
joka tarjoaa radikaalisti erilaisen vastauksen kuin mihin olemme tottuneet.
Harris selittää älykkäästi ja perustellusti, miksi vanhemmilla on vain vähän
vaikutusta siihen, millaisia lapsia heidän lapsistaan tulee. Lasten kodin
ulkopuolinen kokemusmaailma - ikäisseura - vaikuttaa eniten. Kasvatuksen
myytti on syvällinen teos, joka kokoaan yhteen psykologian, sosiologian,
antropologian, kädellisten eläinlahkon tutkimuksen ja evoluutiobiologian
näkemyksiä selvittääkseen sitä, keitä me olemme ja miten me olemme
itseksemme tulleet.
Englanninkielisestä alkuperäisteoksesta The Nurture Assumption
suomentaneet Johanna Heikkilä, Tiina Holopainen ja Pirkko Niinimäki.
Hölldobler, B. & Wilson, E. O. Muurahaiset, 1996 (Journey to the Ants, 1994)
Bert Hölldobler ja Edward Wilson ovat johtavia muurahaistutkijoita ja tässä
kirjassa he kertovat, mitä muurahaisista tiedetään. Tämä on ensimmäinen
kattava, suomenkielinen kuvaus muurahaisista ja se avaa aivan uudenlaisen
ulottuvuuden Suomenkin maankamaralla kuhisevaan elämään.
Suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Kurten, B. Musta tiikeri (romaani) (Dance of the Tiger, 1978)
Kurten, B. Kuinka mammutti pakastetaan (Hur man fryser in en mammut, 1982)
Kurten, B. Viattomat tappajat (De skuldlösa mördarna, 1987)
Suomalaisen paleontologin hyvin kirjoitettuja romaaneja esihistoriastamme
sekä populaaritieteellisiä tarinoita mammuteista ja muista entisajan pedoista.
Leakey, R. Ihmisen synty (Origins, 1977)
Leakey, R. Ihmisen jäljillä (The Making of Mankind, 1981)
Leakey, R. Ihmisyyden synty (Origins Reconsidered, 1992)
Leakey, R. Ihmiskunnan juuret (The Origin of Humankind, 1994)
Maailmankuulun tutkijan hyvin perusteltuja ja omiinkin löytöihin perustuvia
näkemyksiä ihmisen evoluutiosta. Osa tiedoista uusien löytöjen valossa
vanhoja, mutta antoisaa luettavaa kuitenkin.
Lieberman, P. Eeva puhui, 2001 (Eve Spoke, 1998)
Mitä ensimmäinen ihminen sanoi? Mitä hän ylipäätään pystyi puhumaan?
Ihmisen myötä raaka voima kohtasi aivot evoluution taistelussa ja aivot voittivat,
suurelta osin puhetaidon antaman ylivoimaisen edun turvin. Tässä teoksessa
Philip Lieberman esittää tieteellisen, fysiologiaan perustuvan selityksen
ihmisen puhetaidolle ja samalla hän luo kielen teorialle uusia ulottuvuuksia.
Hänen tiukasti fossiiliaineistoon ja moderneihin neurotieteisiin perustuva
ajattelunsa osoittaa, miten täsmälliset käden liikkeet, puhe, kieli ja
monimutkainen ajattelu liittyvät evolutiivisesti toisiinsa. Samalla hän
laajentaa käsitystämme kielen merkityksestä ihmisen kehityksessä ja
selittää miksi juuri kieli erottaa meidät muista eläimistä.
Philip Lieberman on amerikkalaisen Brown Universityn kognitio- ja lingvististen
tieteiden professori.
263 sivua, mv-kuvitus, suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Mayr, E. Biologia - elämän tiede, 1999 (This is Biology, 1997)
Tämän vuosisadan biologisen edistyksen silminnäkijänä ja useiden siihen
liittyvien keskeisten käsitteiden luojana Mayr on oikea henkilö tarjoamaan
rikkaan näkemyksen biologiasta tieteiden keskiössä, elävien organismien
ymmärtämiseen erikoistuneena tieteenalana. Tämä yleistajuisesti kirjoitettu,
syvällinen teos on ajattelua virkistävä lukukokemus sekä ammattilaisille
että maallikkolukijoille.
Suomentanut Anto Leikola.
Morgan, E. Naisen esihistoria (The Descent of Woman, 1972)
Morgan, E. Evoluution arvet (The Scars of Evolution, 1990)
Elaine Morgan on ns. vesiapinateorian näkyvin puolestapuhuja. Teorian
mukaan jossain vaiheessa ihmisellä on evoluutionsa aikana ollut "vesivaihe",
jolloin se olisi saanut paljaan ihon ja pystyasennon.
Morris, D. Alaston apina (The Naked Ape, 1967)
Morris, D. Eleet kertovat, ilmeet puhuvat (Manwatching, 1977)
Morris, D. Eleitä, ilmeitä, asentoja (Bodywatching, 1985)
Morris, D. Mikä vauvaa naurattaa (Babywatching, 1993)
Morris, D. Mies ja nainen (The Human Sexes, 1997)
Desmond Morris on popularisoinut biologiaa yli 30 vuotta. Morris kirjoittaa
hauskasti, vaikka monesti vetää teorioiden mutkat liian helposti suoriksi.
Peiponen, V. A. Linnun silmin, 2000
Miten linnut näkevät maailman? Ja miten se näkyy niiden käytöksessä?
Dosentti Valto A. Peiposen hieno, kolmeen osaan jaettu kirja katsoo luontoa
linnun silmin. Ihmiselle on riittänyt hyvin kapea alue sähkömagneettisesta
spektristä. 1970-luvulla huomattiin, että linnut aistivat monien hyönteisten
tapaan tämän ns. näkyvän valon lisäksi myös ultraviolettivaloa. Tämä auttaa
esim. petolintuja saalistamaan myyriä, sillä monien jyrsijöiden virtsa heijastaa
UV-valoa. Haukka siis näkee virtsajäljistä, minkä peltoaukean yllä kannattaa
lekutella. Tätäkin merkityksellisempää on se, että linnut näkevät lajitoveriensa
värityksen paljon säihkyvämpänä kuin me bongarit. Kirjan ensimmäinen osa
tarkastelee höyhenten rakennetta ja väriaineiden kemiaa. Toisessa osassa
käsitellään lintujen näköaistia: silmän rakennetta ja eri lajien väriaistimuksia.
Silmän verkkokalvo, yksilöiden väritys ja lajin käyttäytyminen ovat sopeutuneet
monin tavoin toisiinsa ja ympäristöönsä. Kolmas, mielenkiintoisin ja samalla
valitettavasti laiskimmin kirjoitettu osa tarkastelee tätä lintujen ornamentiikan,
signaalien ja käyttäytymisen kehittymistä. Jo Darwinilla oli aavistus parinvalinnan
merkityksestä töyhtöjen, helttojen ja röyhelöiden evoluutiossa. Nykytutkimus on
tuonut valtavasti sekä uusia teorioita että kokeellista tietoa höyhenpeitteen ja etenkin
naaraiden tekemän valinnan suhteesta. Monesti koiraan kirkkaat värit, "outo" käytös
tai haitallisen suuret pyrstösulat ovat rehellinen viesti naaraalle siitä, että koiras
on hyväkuntoinen ja että sillä ei ole loistartuntoja. Linnun silmin on paitsi
ajanmukainen mutta myös alan ensimmäinen esitys suomenkielellä.
Ridley, M. Perimä, 2000 (Genome, 1999)
Diabetesgeeni, lihavuusgeeni, homousgeeni, uskottomuusgeeni, juoppousgeeni -
päivääkään ei mene, etteivätkö uutiset kertoisi uuden merkittävän geenin
löytymisestä. Ja pian on selvitetty ihmisen koko genomi eli kaikki geenit.
Biologi, taloustieteilijä ja sittemmin tietokirjailija Matt Ridley purkaa löydösten
vyyhtiä kertomalla tarinan perimästämme. "Kuvittele, että perimä on kirja, jossa
on 23 lukua, joita kutsutaan kromosomeiksi. Jokainen luku sisältää tuhansia
tarinoita, joita kutsutaan geeneiksi, ja jokainen sana muodostuu kirjaimista,
joita kutsutaan emäksiksi."
Kirja ei kuitenkaan ole luettelo lajimme kymmenistä tuhansista geeneistä, vaan
Ridley poimii kustakin kromosomista geenin tai pari. Esimerkkien avulla hän
esittelee sekä lääketieteellisiä saavutuksia että tarkkanäköisiä havaintoja
ihmisluonnosta. Ridley myös oikaisee joitakin yleisiä geenejä koskevia
harhakäsityksiä. Useimmitenhan geenit yhdistetään johonkin sairauteen:
autismiin, verenvuototautiin, skitsofreniaan ja erilaisiin eksoottisiin
oireyhtymiin. Todellisuudessa geenit määritellään ja nimetään usein tautien
kautta vain koska ei tiedetä, mitä geenit normaalisti tekevät. Geeniemme
päätarkoitus ei toki ole tautien aiheuttaminen aivan kuten maksan tarkoitus ei
ole kirroosin kehittäminen.
Mutta mitä siis tarkoitetaan, kun sanotaan, että on löydetty geeni jollekin
taudille tai ominaisuudelle? Ridley vastaa kysymykseen tyhjentävästi.
Ensinnäkin geenit voivat olla ns. deterministisiä. Verenvuototautiin
sairastuminen tapahtuu väistämättä, jos satut perimään sopivat geenit.
Toiseksi geenit voivat olla riippuvaisia kulttuurista. Geeni kengännauhojen
sitomiseen voisi toisessa kulttuurissa olla geeni kalastusverkkojen kutomiseen.
Ei ole myöskään olemassa suomen kielen puhumisen geeniä vaan kaikilla on
yhteinen kielivaisto, jonka käynnistyminen ja suuntautuminen riippuvat lapsuusiän
ympäristöstä. Kolmanneksi, geenit liittyvät todennäköisyyksiin. Tupakointi
aiheuttaa syöpää. Se ei kuitenkaan ole väistämätöntä: jotkut tupakoijat elävät
vanhoiksi ja kuolevat johonkin muuhun. Geenit ovat monesti tupakan kaltaisia:
geenitkin muuttavat todennäköisyyksiä eivätkä välttämättä määrää kohtaloita
lopullisesti. Toisaalta jos kaikki tupakoisivat, pidettäisiin keuhkosyöpääkin
geneettisenä tautina.
Genomia on verrattu myös kakkureseptiin, jossa tarkkakaan resepti ei voi
määrätä esim. rusinan tarkkaa paikkaa kakussa. Ihmisyksilön (=kakun)
kehittyminen tarkoittaa tällaisen hyvin monimutkaisen reseptin seuraamista.
Geenit kytkevät toisiaan päälle tietyssä järjestyksessä ja ovat
vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Lisäksi yhteen ominaisuuteen
vaikuttaa yleensä monta geeniä ja yksi geeni vaikuttaa moneen ominaisuuteen.
Ridleyn Perimä on tiivistymä tuhansien valkotakkisten tekemistä sadoista
tuhansista työtunneista, mutta painotus ei onneksi ole geeneissä itsessään
vaan paljon mielenkiintoisemmissa luonnonvalinnassa ja evoluutiossa. Miksi
olemme tällaisia? Miksi ajattelemme ja toimimme näin? Tai miten on mahdollista,
että homoseksuaalisuus säilyy populaatiossa, vaikka se on perinnöllistä?
Homothan harvemmin jatkavat sukuaan. Myös erilaisten geneettisten konfliktien
olemassaolo, esim. naisen ja miehen tai lasten ja vanhempien välillä, ja niiden
vaikutus tunne-elämäämme on vähän tiedetty seikka biologiassamme.
Aiempien Ridleyn kirjojen tapaan jotkut luvut ovat malliesimerkkejä tieteen
popularisoinnista. Jos ajatus ihmisestä itsekkäiden geeniensä kulkuneuvona
kauhistuttaa, kannattaa erityisesti lukea viimeinen, vapaata tahtoa ja
determinismiä käsittelevä luku. Tai sitten voi yrittää lohduttautua
seuraavalla: "Minne tahansa maailmassa menet, mitä tahansa eläintä,
kasvia, ötökkää tai väriläiskää katsotkin, jos se on elävä, se käyttää samaa
sanakirjaa ja tietää saman koodin. Kaikki elämä on yhtä."
Ridley, M. Jalouden alkuperä, 1999 (The Origins of Virtue, 1996)
Olemmeko sivilisaation turmelemia jaloja villejä, kuten Rousseau ajatteli,
vai olemmeko luonnostamme itsekkäitä eläimiä, joita vain kulttuuri pitää
kurissa? Biologi ja taloustieteilijä Matt Ridley hylkää kuluneen kahtiajaon.
Kirjassaan Ridley osoittaa, että ihmisluontoon kuuluu itsekkyyden rinnalla
monipuolinen valmius yhteistyöhön ja epäitsekkyyteen.
Eläinten epäitsekkyyden selittäminen oli vaikea haaste Darwinin teorialle.
Jos luonnonvalinta on kiihkeää kamppailua eloonjäämisestä, miten selittää
luonnossa havaitun yhteistyön ja epäitsekkyyden yleisyys? Ratkaisu ongelmaan
saatettiin tieteelliseen muotoon vasta 1960- ja 70-luvuilla, kun evoluutiota
tarkasteltiin pikemminkin "itsekkäiden" geenien kuin itsekkäiden yksilöiden
välisenä kamppailuna. Biologisen kelpoisuuden (fitness) mitta ei siis ole
ainoastaan yksilön lisääntymismenestys. "Kokonaiskelpoisuuteen" pitää
laskea myös, mikä vaikutus yksilöllä on sen lähisukulaisten (joilla siis on
paljon samoja geenejä) lisääntymismenestykseen. Tämä selittää miksi
vanhemmat uhrautuvat epäitsekkäästi jälkeläistensä hyväksi. Myöskin
muurahaisilla ja mehiläisillä tavattu steriili kasti (työläiset), joka antaa
kaikkensa pesänsä vuoksi, on seurausta tästä sukulaisvalinnaksi kutsutusta
ilmiöstä.
Sukulaisuus ei ole ainoa epäitsekkyyttä synnyttävä tekijä. Ridley kertoo
pienten puhdistajakalojen tavasta uida isompien ns. asiakaskalojen suun
sisään poistamaan sieltä loiseläimiä. Asiakaskalat eivät kuitenkaan syö näitä
puhdistajakaloja, vaan ne saavat tehdä työnsä kaikessa rauhassa. Eräässä
kokeessa asiakaskaloja oli kasvatettu eristyksissä ja totutettu ne syömään
pikkukaloja. Kun tällaiset asiakaskalat ensi kertaa näkivät puhdistajakaloja,
asiakkaat vaistonvaraisesti antoivat puhdistajien tehdä työnsä suussaan!
Molemminpuolinen hyöty oli kirjoitettu lajien perintöainekseen.
Yhtä mielenkiintoisia ovat Väli-Amerikassa elävät vampyyrilepakot, jotka
ruokailutottumuksistaan huolimatta ovat oikeita hyveen esikuvia. Öisten
saalistusretkien jälkeen lepakot antavat verta tovereilleen, joita ei ole
yöllä onnistanut. Verta ei tarjoilla kuitenkaan kenelle tahansa nälkäiselle:
sitä annetaan vain, jos toinen on aiemmin tehnyt samoin. (Nämä vuorisaarnan
ohjetta nuodattavat viehättävät olennot ovat siis muuttaneet Jeesuksen sanoman
lihaksi ja vereksi!) Tällaisen vastavuoroisen epäitsekkyyden (eli resiprookkisen
altruismin) edellytyksenä on, että yksilöt pystyvät ensinnäkin tunnistamaan
toisensa ja toiseksi muistamaan toisen käytöksen. Siksi ilmiö esiintyy selvimmin
kaikkein älykkäimmillä lajeilla: delfiineillä ja pyöriäisillä sekä kädellisillä,
erityisesti ihmisillä.
Vastavuoroisuuden ja yhteistyön tutkimisessa biologian, taloustieteen ja
matemaattisten peliteorioiden yhdistäminen on kantanut parhaimmat
hedelmät. Esimerkiksi ihmisten välinen taloudellinen toiminta ei perustu vain
rationaalisuuteen, vaan mukana on aina myös erilaisia tunteita: luottamusta ja
syyllisyyttä, kiitollisuutta ja kostonhalua, katumusta ja anteeksiantoa sekä
mainetta. Luonnonvalinta ei siis tehnyt meistä ihmisistä kylmiä rationalisteja,
vaan se antoi joukon peliteorian logiikkaa noudattavia tunteita - ja kyvyn
(tai oikeastaan pakon) ilmaista niitä kasvoilla ja käyttäytymisessä.
"Itsekkyys on rakentanut mielemme, mutta se on rakennettu sosiaaliseksi,
luotettavaksi ja yhteistyökykyiseksi." Tämän paradoksin selittäminen on
Ridleyn kirjan tavoite. Jalouden alkuperä on yhteenveto eri alojen johtavien
tutkijoiden ajatuksista ja keksinnöistä. Ridley pohtii evoluutiobiologian
ja -psykologian merkitystä paitsi yhteistyön myös aggression, uskonnon,
kaupankäynnin (harrastettu ainakin 200 000 vuotta) ja työnjaon tutkimiselle.
Kirja kannattaa lukea jo hänen ympäristötuhoja koskevan anayysinsä takia.
Miksi kivikautiset esi-isämme tappoivat sukupuuttoon lukuisia suuria
nisäkäslajeja?
Ridleyllä on myös oma ehdotuksensa ympäristön kannalta parhaaksi
hallintomenetelmäksi. Kotieläinten jalostamisesta Darwin käytti termiä
keinotekoinen valinta (luonnonvalinnan vastakohtana). Kotieläintensä
lisäksi ihminen on Ridleyn mukaan "jalostanut" myös itseään. Esimerkiksi
puolisoa etsiessään ihmiset kulttuuritaustasta riippumatta ilmoittavat hakevansa
erityisesti kiltteyttä ja älykkyyttä. Tämä on saattanut olla vallitseva tilanne
jo lajimme esihistoriassa, mikä olisi ollut merkittävä valintapaine
ihmisluonnon muuttamiseksi. "Ihminen on itsensä kesyttämä", sanoi Ridley
edellisessä, parinvalintaa käsittelevässä kirjassaan The Red Queen.
Kädellistutkija Frans deWaal on listannut kirjassaan Hyväluontoinen (Terra
Cognita, 1998) neljä moraalin perustana olevaa taipumusta ja kykyä. Näitä
ovat:
1) Sympatiaan liittyvät piirteet: mm. kiintymys, tunteiden tarttuminen ja kyky
asettua toisen asemaan (ns. kognitiivinen empatia).
2) Sääntöihin ja normeihin liittyvät piirteet: mm. sosiaaliset tavat ja
sääntöjen sisäistäminen sekä rikkomuksesta aiheutuvan rangaistuksen
ennakoiminen.
3) Vastavuoroisuus: antamisen, saamisen ja koston käsite sekä moralistinen
aggressio vastavuoroisuuden rikkojia kohtaan.
4) Toimeentuleminen muiden kanssa: suhteiden ylläpito, riitojen sopiminen,
konfliktien välttäminen ja yhteisöstä huolehtiminen.
Verrattuna muihin eläimiin ihmisen kehittyneimmät kyvyt liittyvät empatiaan,
sääntöjen sisäistämiseen, oikeudentajuun ja yhteisöstä huolehtimiseen.
Ryhmässä elämisessä on kuitenkin pimeä puolensa. Se on istuttanut meihin
ominaisuuksia, jotka mahdollistavat jengisodat, heimoriidat (myös akateemiset),
muukalaisvihan, patriotismin, paineen yhdenmukaistamiseen ja koko joukon
muita negatiivisena pidettyjä ilmiöitä. Ridleyn tapaan uskon, että tällaisten
tosiasioiden myöntäminen ihmisluonnosta auttaisi näiden ilmiöiden
hillitsemisessä.
Yhteiskuntajärjestys perustui Augustinuksen mukaan Jeesuksen opetuksiin,
Hobbesin mukaan yksinvaltiudelle, Rousseaun mukaan yksinäisyydelle ja
Leninin mukaan puolueelle. "He olivat kaikki väärässä", kuuluu Ridleyn
vapauttava sanoma. "Kuten valtioiden välinen kauppa on paras resepti niiden
väliseen ystävyyteen, niin vaihto äänioikeutettujen ja vallanpitäjien välillä on
paras resepti yhteistyölle. Meidän täytyy rohkaista sosiaalista ja materiaalista
vaihtoa vertaisten välillä, sillä se on luottamuksen raaka-ainetta, ja luottamus
on hyveen perusta."
Valste, J. Ihmisen kehitys, 1991
Suomalaisen pitkänlinjan biologin teos ihmisen kehityshistoriasta. Sisältää
osin jo vanhentunutta tietoa, mutta muuten hyvä perusteos.
Vogel, S. Kissan tassut ja katapultit (Cats' Paws and Catapults, 2001)
Tässä teoksessa verrataan luonnon ja ihmisen teknologioita. Kummallakin on
rajoituksensa, jotka luovat ratkaisujen esteet ja mahdollisuudet. Kumpi
teknologia on parempi? Tämän teoksen luettuaan tietää, että kysymykseen ei
ole yksinkertaista vastausta.
Mv-kuvitus, suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Vonnegut, K. Galapagos (romaani), 1985
Harvoja evoluutiosta kertovia kaunokirjallisia teoksia. Kirjassa korostetaan
sattuman osuutta evoluutiossa.
Weiner, J. Darwinin linnut, 1997 (The Beak of the Finch, 1994)
Kiehtovien tarinoiden siivellä kerrotaan tieteellisistä tutkimuksista, jotka
valaisevat luonnonvalinnan toimintaa käytännössä. Kirjan nimi viittaa
Galápagos-saarilla asuviin sirkkuihin, joiden eri lajit eroavat toisistaan
erityisesti nokan perusteella. Nämä linnut ja muutkin saarten erikoislaatuiset
eläimet osaltaan vaikuttivat Charles Darwinin ajatteluun hänen käydessään
siellä vuonna 1835 tutkimusmatkallaan.
Darwinin teoriaa evoluutiosta luonnonvalinnan kautta ovat kehittäneet ja
testanneet useat tutkijasukupolvet. Kirjassa seurataan läheltä Peter ja
Rosemary Grantin tutkimusryhmän pitkäjänteistä työtä sirkkujen parissa.
Pikkuisella, karulla tulivuorisaarella kolmen vuosikymmenen aikana eläneet
tuhannet sirkut on mitattu yksitellen ja niistä on laadittu lähes täydellinen
sukupuu. Tarjolla olevat ravintokasvitkin on luetteloitu tarkasti. Nokka on
linnulle tärkeä työkalu, joka määrää millaista ruokaa se voi syödä. Tutkimus
selvittää mm. miten nokan koko ja muoto periytyvät, miten se vaikuttaa
linnun selviytymiseen ja millaisia ominaisuuksia luonnonvalinta suosii
muuttuvissa olosuhteissa.
Darwinin sirkkujen lisäksi tarkastellaan evoluutiota laajemminkin ja ihmistä
ekosysteemin osana. Jos luonnonlakien toimintaa ymmärrettäisiin paremmin,
monelta ikävältä "yllätykseltä" olisi voitu välttyä: tuholaismyrkkyjen ja
antibioottien harkitsematon käyttö on johtanut entistäkin hankalampien hyönteis-
ja mikrobikantojen syntyyn, sillä eloon ja lisääntymään jää aina vastustuskykyisiä
yksilöitä. Monet evoluutioon liittyvät ilmiöt ovat liian hitaita jotta niitä voisi
ihmisiän mitassa havaita, mutta luonnonvalintaa voi kuin voikin nähdä tapahtuvan
lyhyessäkin ajassa.
Kirja on kuvitettu kauniilla piirroksilla, joista monet ovat Thalia Grantin tekemiä.
Hän vietti suuren osan lapsuudestaan vanhempiensa, sisarensa ja sirkkujen kanssa
Daphne-saarella.
--Virpi Kauko
Wilson, E. O. Elämän monimuotoisuus, 1995 (The Diversity of Life, 1992)
Yksi johtavia elämän monimuotoisuuden ja evoluutiobiologian tutkijoita esittää
kirjassa kattavan ja syvällisen biodiversiteetin kuvauksen. Wilsonin käsitys
ongelman suuruudesta on perustellun jyrkkä.
Suomentanut Kimmo Pietiläinen.
Wilson, E. O. Konsilienssi, 2001 (Consilience, 1998)
Edward O. Wilson on Harvard Universityn eläintieteen professori,
muurahaistutkimuksen auktoriteetti ja sosiobiologian perustaja. Kaksi
hänen teostaan on saanut Pulizerin palkinnon.
Valistusfilosofit olivat jo yli 200 vuotta sitten vakuuttuneita, että tieteisiin
perustuva maailmankatsomus ja koulutus ovat ihmiskunnan hyödyksi ja
onneksi. He vastustivat järjestäytynyttä uskontoa ja auktoriteetteja. He
uskoivat, että tieteet kehittyvät niin, ettei selitysten väliin jää aukkoja.
Edward O. Wilson edustaa aikamme valistusajattelijoita. Hän on Harvardin
yliopiston muurahaisiin erikoistunut biologian professori ja maailman
johtavia käyttäytymistieteilijöitä. Siinä missä Wilsonin kollegat 1700-luvulla
olivat tiedeoptimisteja, Wilson kirjoittaa aikana, jolloin tieteiden kehitys on
oikeasti häivyttänyt tieteiden välisiä rajoja. Hänen uuden kirjansa nimi,
konsilienssi tarkoittaa tällaista tieteiden ja tiedon yhteen hyppäämistä.
Tiede on kuin palapelin rakentamista ja konsilienssi on palojen loksahtamista
paikoilleen. Luonnontieteiden yhtenäisyyden ajatus ei ole turha. Se on käynyt
kokeiden ja logiikan "happokylvyissä", ja se ei ole kokenut ratkaisevia tappioita,
Wilson korostaa.
Edward O. Wilsonia sopivampaa henkilöä tuskin löytyy puolustamaan tiedon
ykseyttä. Hän oli ensimmäisiä, joka ylitti tieteiden välisiä rajoja pohtimalla
ihmisen sosiobiologiaa - siis psykologian ja kulttuurin biologisia juuria.
Wilsonin mukaan tieteellisen etenemisen hinta on nöyryyttävä havainto
siitä, että todellisuutta ei rakennettu niin, että ihmisen olisi helppo ymmärtää
se. Olemme paljastaneet mitattavia totuuksia maailmankaikkeudesta, mutta
samalla paljastimme ihmismielen rajoittuneisuuden. Lajimme ja sen ajattelutavat
ovat evoluution tuote, eivät sen tarkoitus. Ihmismieli kohdistaa valonheittimensä
vain niihin maailman osiin, jotka sen on ymmärrettävä selviytyäkseen seuraavaan
päivään. Kaikki muu jää pimeyteen. "Tuhansien sukupolvien ajan ihminen eli ja
lisääntyi ilman tarvetta tietää miten aivojen koneisto toimii." Näin saimme
ristiksemme myytin ja itsepetoksen, heimon identiteetin ja rituaalit, emme niinkään
objektiivista totuutta.
Aivotutkijat ovat vahvistaneet Darwinin evoluutioteorian mukaisen käsityksen
ihmismielestä. "He ovat osoittaneet, että intohimo liittyy erottamattomasti
järkeen. Emootio ei ole vain järjen häiriö, vaan sen elintärkeä osa. Tämän
houremaisen ominaisuuden takia mielestä on niin vaikea saada otetta."
Valistusajan filosofit uskoivat, että jonain päivänä voimme tietää kaiken.
Nykyisin jotkut yliopistoissa vaikuttavat muotifilosofit puolestaan uskovat,
ettemme voi koskaan tietää mitään. Hurjimmillaan on esitetty, että "todellista"
todellisuutta ei ole, vaan on vain joidenkin ryhmittymien esittämiä yleisesti
hyväksyttyjä versioita. Wilson on eri mieltä. Tiedon pirstaloituminen ja tuloksena
syntynyt filosofian kaaos eivät kuvasta todellista maailmaa, vaan ne ovat älyllistä
hölynpölyä. Kaikesta huolimatta hän nostaa hattua suuntauksen, postmodernin
filosofian edustajille: "Hurjan romantiikan nykyisinä vaalijoina he rikastuttavat
kulttuuria. He sanovat meille muille: ehkäpä olette väärässä. Heidän ajatuksensa
ovat kuin ilotulitteen kipinät, jotka lentävät kaikkiin suuntiin ja ilman jatkuvuuden
energiaa pian sammuvat äärettömässä pimeydessä."
Wilson tuntee ja hallitsee paitsi biologiaa myös fysiikkaa ja psykologiaa.
Hänelle moraalisuus ja esteettisyyskin ovat osa biologista ihmisluontoa.
Tämä avaa kiehtovia näkökulmia esimerkiksi taiteisiin, joiden tulkinta on
vahvempaa, kun se liitetään historiaan ja luonnontieteeseen, kirjoittaa Wilson.
Oleellista Konsilienssin sanomassa on biologian ja kulttuurin yhteisvaikutus.
Tiedämme, että miltei kaikki ihmisen käyttäytyminen on kulttuurin välittämää.
Mutta samalla tiedämme, että biologialla on tärkeä vaikutus kulttuurin
alkuperään ja sen välittymiseen. Kulttuurin historiallinen kehitys ja ihmismielen
biologinen evoluutio ovatkin olleet toinen toistensa edellytyksenä. Wilson esittää
mielenkiintoisia ajatuksia kulttuurin ja mielen ko-evoluutiosta. Wilson myöntää,
että tieteilijät rakastuvat joskus omiin teorioihinsa, ja Wilsonkin on vain ihminen.
Teorioiden virheet kuitenkin korjautuvat ajan myötä. Wilsonin mukaan tieteet tulevat
lopulta selittämään maailmaa konsilientisti - niin, ettei selitysten väliin jää aukkoja.
70-luvun puolivälissä Wilsonin sosiobiologia -kirja joutui akateemisen
vasemmiston hampaisiin, ja Wilson leimattiin taantumuksellisuuden
agentiksi. Suomenruotsalainen Ullica Segerstråle kirjoitti tästä ihmisen
sosiobiologian tiedesodasta paksun kirjan. Siinä hän osoittaa, että kaikki
Wilsoniin kohdistuneet moraaliset syytökset olivat perusteettomia. Tämä tulee
selväksi Konsilienssinkin lukijoille. Uusi sukupolvi saanee muodostaa käsityksensä
Wilsonista puhtaasti tieteellisin perustein. Onneksi Wilson kuuluu samaan sarjaan
kuin biologian teoreetikko Richard Dawkins: hän on paitsi hyvä tiedemies myös
loistelias kirjailija. Tieteestä - vai pitäisikö yhä sanoa monikossa tieteistä -
kiinnostuneelle Konsilienssi on yksi parhaista mahdollisista kirjoista. Se avaa uusia
näkemyksiä tieteelliselle maailmankatsomukselle.
Suomennos on tietokirjallisuuden kääntämiseen erikoistuneen Kimmo Pietiläisen
työtä. Hän on suomentanut myös Wilsonin kaksi aiempaa kirjaa Muurahaiset ja
Elämän monimuotoisuus. Ilman Pietiläistä Suomi olisi paljon pimeämpi paikka asua.
Maailmankaikkeuden lyhyt ja konsilientti historia: Alussa aine sai rakenteensa
ja ominaisuutensa. Sitten muodostui itsekopioituvia kemiallisia rakenteita.
Muodostui DNA:ta, joka on samalla kemiallista materiaa että kopioituvaa
koodikielistä informaatiota, jota luonnonvalinta pystyy muokkaamaan. Kehittyi
solukkoja, organismeja ja lopulta sosiaalisia eläimiä kuten muurahaisia. Kehittyi
myös älykkäitä, vastavuoroisuuteen ja yhteistyöhön kykeneviä eläimiä. Viimeisin
askel on tiedettä ja taidetta harrastava ihminen - eläin, jonka käyttäytyminen perustuu
suurelta osin kulttuurisesti perittyyn informaatioon. Tämä on materian, elämän ja
ihmisen konsilientti historia, jossa tieteen avulla eri tason tapahtumat ja osat
loksahtavat paikalleen.
375 sivua, suomentanut Kimmo Pietiläinen.